Kokeilujen kautta kestävään apuvälineratkaisuun
”Pakkoliikkeisestä ja spastisesta CP-vammastani johtuen kykenen kirjoittamaan vain oikean käden yhdellä sormella kerrallaan. Näin ollen itse tietokoneen tuli olla sellainen, jonka näppäimistöä pystyn käyttämään mahdollisimman esteettömästi. Näppäimistön edessä ei voi olla koholla olevia hiiriohjaimia tai painikkeita estämässä kirjoituskäteni liuttamista koneen edustalla. Näppäimien paineleminen onnistuu siis vain koneeseen tukeutumisen avulla. Kyseinen asento aiheuttaa kuitenkin kirjoituskäteni ja hartiani kipeytymisen”, kirjoittaa Heidi Hämäläinen Tikonen-verkkolehden artikkelissa.
Tikonen 3/2021 sisältää myös muita mielenkiintoisia kirjoituksia. Käy lukemassa Johanna Aaltosen juttu tyttärestään Leonasta, Kaisa Laineen kertomus onnistuneesta leikkikokemuksesta kuntoutustyössä ja Henna Sillanpään kokemuksia kaveritaitojen opettelusta. Lisäksi Tikosessa pohdintaan usean asiantuntijan voimin, miksi blisskielen käyttäjiä on Suomessa niin vähän.